Rilla päätti tänään järjestää ihmisille pientä jännitystä elämään. Illalla Rilla lähti Krissen mukaan tallille, ja Peppi ja Siska Lisben kanssa Leikkilän suunnalle pitkälle lenkille (koska kuten todettu, iso maha haittaa pitkiä lenkkejä, ja Rilla ottaa nyt rauhallisesti...). Jo tallille menomatkalla Rilla kuikuili takaisinpäin, mutta suostui kuitenkin hölkkäämään sivulla kiltisti (matkaa tallille on n. 500metriä Sammatin kirkonkylällepäin). Tallilla Rilla vaikutti tyytyneen osaansa, joten hänet päästettiin pihalla irti. Kun Krisse haki Duppiksen tarhasta, siirtyi Rilla jo kohti tallinkulmaa mutta pysähtyi käskystä. Vaan annas olla, kun emäntä hävisi näköpiiristä talliin, hyödynsi Rilla tilanteen ja lähti juoksemaan kotiin autotien viertä. Rilla ehti jo Leikkiläntien risteykseen asti, jossa sattui onneksi olemaan koiraihmisiä kävelyllä, ja he ystävällisesti pysäyttivät pulleron mammamme ja olivat jo ehtineet hakea kotoaan Rillalle vararemminkin (asuvat aivan meidän naapurissa) ja käyneet ovellamme kolkuttelemassa. Rilla näytti erittäin tyytyväiseltä tekosiinsa kun Krisse juoksi paikalle, mutta oli sitten hyvin pettynyt, kun joutui takaisin tallille eikä enää päässytkään irti... Eli se siitä rauhallisesta liikunnasta. Mutta onneksi koko tapahtumasta selvittiin hengissä ja yhtenä kappaleena. Tästä viisastuneena Krisse taitaakin pitää Rillan remmissä lopputiineyden ajan....
932306.jpg Rilla karkureissunsa jälkeen tallilla